sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kehyskukkaroita

Koiranpentu on siis pitänyt meidän perhettä kiireisenä, mutta onnistuin livahtamaan kahdeksi päiväksi käsityökurssille! Aiheena kehyskukkarot ja pussukat. Erittäin antoisa kurssi, kiitos vetäjälle ja muille osallistujille.
Tässä aikaansaannoksiani. Yksi laukkutyyppinen jäi kesken, toivottavasti voin esitellä sen myöhemmin.

Iiris

Meille tuli koiranpentu kiirastorstaina, Bernin paimenkoira, joka sai nimekseen Iiris. On myös jo ansainnut nimet Riiviö, Termiitti ja Berninaattori!

Onnistuneen kuvan takaa väsähtänyt koira :)
Tässä Iiris juuri kotiuduttuaan.




Toiset ne osaa ottaa rennosti!



Iiris tänään, ikää 11 viikkoa.


Hakaneula

Kruunu, avain ja pääkallo:

Keväisiä kukkia

Tässä ketjuun on kiinnitetty kukkia, lasikristalleja, helmiäishelmiä ynnä muuta mukavaa keväisissä sävyissä. Oli vähän korupiikin vääntämistä!



Floridan korusaalis

Palataanpa taas tärkeysjärjestykseen! Kävin vain yhdessä korukaupassa, keski-Floridan suurimmaksi itseään mainostavassa Bead Timessa. Tämä Orlandossa sijaitseva liike oli ihan riittävän iso, mutta ei kuitenkaan ihan mielipuolinen. Aika lailla kaikkea löytyi, etenkin metallisia välihelmiä ja -osia oli erittäin hyvin. Erikoisia lukkoja olisin kaivannut.

Saaliina tasan kilo helmeilytarvikkeita:


Florida helmikuu 2012

Hups, aikaa on tästäkin jo vierähtänyt. Kävimme hiihtolomalla Floridassa, jossa ensin olimme viikon ja  sen jälkeen toisen viikon Karibian risteilyllä.

Laiva oli mahtava, Suomessa rakennettu Oasis of the Seas:



Laivalla todella tunsi olevansa lomalla! Ohjelmaa oli joka lähtöön, koruntekokurssikin olisi löytynyt... Satamapysähdyksiä oli kolme, eksoottisen kuuloisia saaria, mutta varsinaisia turistipaikkoja tax free-kauppoineen. Siellä risteilijät sitten kelluivat rivissä. Tässä St Maarten, joka on Hollannin Antilleja: